tiistai 7. tammikuuta 2014

Esittelyssä Salon Teatteri.


Salon Teatteri on Salon johtava laadukasta, ammattimaista ja monipuolista ohjelmaa tuottava, vuosittain useita teatteri- ja musiikkialan ammattilaisia työllistävä teatteri, jolla on Salossa eniten ensi-iltoja vuodessa.
Salon Teatteriin kuuluu noin satakunta jäsentä, joista suurinosa toimii aktiivisesti. Työntekijät sekä näyttelijät ovat ammattimaisia, mutta rentoja, joten jokaisen kanssa on helppo tulla toimeen. 

Kaupungin avustusvaroilla jo vuodesta 1961 pystyssä ollut teatteri on ammattilaisjohtoinen, tuottajavetoinen ja harrastajapohjainen taidelaitos. Teatteri sijaitsee aivan Salon keskustassa, joten ulkopaikkakuntalaisillakin on hyvät kulkuyhteydet, kuten muutaman sadan metrin päässä oleva linja-autoasema.
Salon Teatteriin kuuluu myös Vuohensaaressa sijaitseva kesäteatteri.

Alussa Salon Teatteri toimi huoneteatterina ja esitti yksityiskodeissa näytelmiä tilauksesta. 
Saapasjalkakissa oli yksi kyseisen teatterin ensimmäisistä näytelmistä. Salon Teatteri sai vihdoin vuonna 1981 käyttöönsä oman teatteritilan. Tämä mahdollisti teatterin aktiivikauden alkamisen ja nousun paikkakunnan johtavaksi kulttuurilaitokseksi. 

Toimintavuosiensa aikana Salon Teatteri on vakiinnuttanut paikkansa kulttuurista kiinnostuneiden ihmisten viihdyttäjänä. Salon Teatterissa nähdään vuoden aikana laaja kirjo mitä erilaisimpia esityksiä, joten jokaiselle löytyy jotakin. 

Katsomopaikat.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti