torstai 14. toukokuuta 2015

Viimeinen työssäoppimisjakso.

Ja sitten onkin amis taputeltu.
Suoritan viimeisen to-jaksoni Salon JC:ssä, jossa olen myös osa-aikaisesti töissä.

Tehtävää on paljon ja olenkin ottanut tavoitteekseni oppia lyhentämään farkkuja, sillä useat asiakkaat haluavat farkkujensa lyhennettävän.

Keskityn pääasiassa työssäoppimisjaksollani asiakaspalveluun ja myyntityöhön, sillä liikkeemme koon takia esillepanoja ei kauheasti voi tehdä.

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Muistiinpanoja ja mietteitä kahvikupin ääreltä.

Mikäli huomenna vain suunnitelmat toteutuvat, nappaan kameran ja lähden pomoni sekä toisen hänen työharjoittelijan kanssa kuvaamaan eläimiä. Kahdesti aikaisemmin olemme jo kuvanneet, ensimmäiseltä kerralta ei valitettavasti monikaan kuva onnistunut huonon sään takia. Toisena kertana otimme lähinnä fiiliskuvia, joista välittyi eläinten luonne ja elämä. Huomisen suunnitelma olisi kuvata eläimistä lähikuvia, joista näkyisi tarkka väritys ja muut pikkuasiat. Nämä kuvat tulevat infotauluihin.

Tekemistä vielä on, mutta ei paljoa. Kotisivut pitäisi vielä hioa kuntoon, mutta kotisivukone tuntuu olevan liian vaikeakäyttöinen minulle.
Loin myös taannoin Instagram-profiilin, vielä pitäisi pomo opettaa käyttämään sitä.

Juliste olisi suunnitelmissa, mutta sitä ei voi tehdä vielä ennnen kuin pomoni hyväksyy logon.

Logoja joka puolella!



Siinä muutama uusi logoidea. Oma suosikkini on keskimmäinen. Vielä pitää pomon mielipidettä odotella ja pienten loppusilausten jälkeen logo olisikin jo painovalmis.

 Päätin vielä tehdä täysin erilaisten kieltotauluidean, sillä omasta mielestä aikaisemmat versiot olivat turhan rajuja. Pyrin lempeään kieltämiseen ja kauniiseen ulkonäköön.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Uuden logon suunnittelua

Sain tehtäväksi suunnitella uuden logon, johon sisältyisi riikinkukko. Aloitin työni tutustumalla riikinkukon kuviin, sillä riikinkukko ei ole mikään tutuin lintu minulle.
Löysin monia hyviä esimerkkikuvia, joista inspiroituneena lähdin piirtämään paperille alustavia suunnitelmia. Tämän jälkeen siirsin kuvan koneelle ja aloitin Illustratorilla läpipiirtämisen.


Yksi tärkeimmistä työkaluista joita Illustratorissa käytin oli läpinäkyvyys ja varjostus. Ilman niitä riikinkukko olisi näyttänyt liian sarjakuvamaiselta.

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Välipäivitys.

Tehtävää riittää. Tämä jakso olisi muutaman päivän sisällä jo ohi, ja nähtäväksi jää, jatkanko vielä ensi jakson samassa paikassa. Pomoni keksii kyllä kokoajan lisää tekemistä.

Logoon tuli pieni muutos, tein vaakunasta tavallisemman mallisen.